Pitkästä aikaa

Terve kaverit! Ollaan oltu vähän pienemmällä profiililla nyt hetki aikaa, kun on ollut niin paljon kiireitä ja kaikkia kommelluksia tässä välillä. Mutta ei se haittaa, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Elikkäs oltiin Nitan vanhempien luona vähän kauemmin, kuin mitä oli alunperin tarkoitus. Nita sairastui melkein samantien, kun pääsimme Seinäjoelle ja joutuikin sitten viettämään aikansa sängyn pohjalla. Onneksi minulla silti riitti tekemistä, kun sain Netasta kivan kaverin. Myös Nitan sisko ja äiti hoitivat minua paljon, josta Netta oli kyllä aluksi vähän mustasukkainen. Loppupeleissä minusta ja Netasta tuli hyviä kavereita, leikittiin paljon yhdessä sekä aiheutettiin hämmennystä naapurustossa. Netan kanssa vietettyäni aikaa opin paljon kaikkia koiruuksia!

Eilen sain ensimmäisen madotuksen täälä uusilla omistajilla. En kyllä tajunnut edes koko hommasta mitään, eikä se maistunut edes pahalle. Viikon päästä olisi edessä sitten myös rokotus. Nita on valinnut eläinlääkäriksi Veteiran ja odotetaan mielenkiinnolla millainen paikka on kyseessä. Madotuksen takia minut jouduttiin myös punnita, että saisin oikean määrän matolääkettä. Painoa on nyt n. 3,5kg. Olin pentueen pienin koira, mutta otan lujaa vauhtia muita sisaruksiani kiinni!

Herätän kaikki aamuisin kello 6-7 välillä, koska minulla on tylsää, nälkä ja kamala pissahätä. Nita onkin jo tottunut tähän rytmiin ja yleensä en jaksa aamuisin olla hereillä paria tuntia kauempaa, joten muut pääsevät jatkamaan unia vielä tarviessaan samaan aikaan kun itse menen ensimmäisille päiväunille. Oskari joutuu heräämään joka tapauksessa kouluun kolme kertaa viikossa, niin kyllähän minä nyt voin mesota herätykseksi.

Osaan jo jotain käskyjä, tassun ojentaminen on vielä vähän hankalaa, mutta pikkuhiljaa. Kieltokäskyn osaan hyvin ja jätänkin sitten yleensä jyrsimisen kohteeni rauhaan. Jyrsin jatkuvasti kaikkea mikä tulee vastaan, eikä minulla vaihdu vielä edes hampaat. Nita odottaa kauhulla niitä päiviä, kun olen nytkin jo kova jyrsimään. Olen myös kovaääninen ja sosiaalinen, joskin kukaan ei oikein tykkää haukkumisestani. Minulla alkaakin pikkuhiljaa opettelu haukkumisen suhteen, kun Nita opettaa minut haukkumaan käskystä.

Olen tottunut jo hyvin kulkemaan julkisilla täälä Helsingissä. Eikä pitkän matkan junassakaan niin hirveää ollut, kerran menomatkalla pissatti ja pissasin keskelle junan käytävää. Muuten sitten nukuinkin suurimman osan matkasta. Nyt pitäisi ruveta oppimaan pikkuhiljaa myös olemaan yksin kotona. Jännittävää! Katsotaan miten käy.

Ps. Ai niin, toinen korvanikin on jo melkein pystyssä!